Oppisopimusopiskelijamme 2011

Onnittelemme kaikkia tänä vuonna opintonsa aloittavia oppisopimusopiskelijoita työelämään astumisesta!
Nuoret kolleegamme opiskelevat teollisuusmekaanikoiksi, mekatroniikka-asentajiksi, sähköasentajiksi, teknisiksi piirtäjiksi ja teollisuuden toimistotyöntekijöiksi. Tällä hetkellä koulutettavien määrä on 28.

Oppisopimuskoulutuksessa näemme toisaalta oman sosiaalisen vastuumme laajenevana yrityksenä, ja toisaalta oivan mahdollisuuden saada sitoutuneita ja hyvin tehtäviinsä valmistautuneita työntekijöitä innovatiiviseen työyhteisöömme.

Toivotamme kaikille "uusille" menestystä ja iloa kouluttautumiseen.

 

Esittäytyminen Ligna-messuilla

Yhdistelmäkone K2i - Korkea teho nyt entistä joustavammin

Hundegger esittelee maailmanlaajuisilla Ligna metsä- ja puutalousmessuilla Hannoverissa ensimmäistä kertaa K2i yhdistelmäkoneen, jossa on integroitu robottiyksikkö.

Tämän innovaation myötä Hundegger laajentaa hyväksi havaittua K2i-yhdistelmäkoneen rakennussarjaansa oleellisesti ja yhdistää tehokkuuden ja joustavuuden massiivipuun työstössä.

Koneeseen integroidun robottiyksikön avulla voidaan nyt työstää kappaleita aina 1 250 mm leveyteen ja 300 mm paksuuteen asti ilman kääntöä kaikilta kuudelta sivulta yhden läpimenovaiheen aikana. Myös monimutkaisemmat työstöt voidaan hoitaa 6-akselisella yksiköllä tehokkkaasti ja nopeasti.

Kierrosluvut 15 000 r/min saakka ja 16-paikkainen työkalumakasiini takaavat korkeimman mahdollisen pintalaadun ja joustavuuden. Modulaarisen rakenteensa ansiosta yhdistelmäkone voidaan rakentaa yksilöllisesti kulloisenkin asiakkaan tuotannollisten tarpeiden ja yrityksen erityisominaisuuksien mukaan. Tehoa voidaan nostaa myös jälkikäteen.

Talvipuutarhoista, joissa rakennusosien poikkimitta on 20 x 50 mm, aina liimapuuelementteihin, joiden poikkimitta voi olla jopa 300 x 1 250 mm - kaikenlaisia, haluaman pituisia rakennusosia voidaan työstä tarkasti ja aikaisempaa huomattavasti monipuolisemmin.

 

 

 
 

Tapaamme Ligna-messuilla...

Sydämellisesti tervetuloa LIGNA 2011 -messuille Hannoveriin.

Tule messuosastollemme 30.5.-3.6. kokemaan paikan päällä puurakentamisen
tämän hetken tuoreimmat innovaatiot.

Messutiimi ja minä iloitsemme siitä, että voimme toivottaa sinua henkilökohtaisesti tervetulleeksi ja kutsua puualan ammattilaisten keskeiseen keskusteluun viihtyisään puistoravintolaamme.

 

Lataa mainos

 

K2-ROBOT Legno & Edilizia -messuilla

Jo Legno & Edilizia -messujen (17.-20.3. Veronassa) avaamishetkestä oli Hundegger SE:n (Neumarkt/Italia) messuosastolla vilinää ja vilskettä.

Useimmat käyttivät hyväksi tilaisuutta tutustua ensimmäistä kertaa näytteillä olevaan K2-ROBOT yhdistelmäkoneeseen. Koneen työskentelyleveys on 1 250 mm.

K2-ROBOTin erityinen etu liittyy 6-akseliseen työstöön. Sen ansiosta pystytään suorittamaan kaikki työstöt rajoituksetta kaikille kuudelle sivulle yhden läpimenovaiheen aikana - eli jokainen kappale työstetään täysin valmiiksi yhdessä läpimenovaiheessa (ilman kääntämistä).

lisää...

 

Hundeggerin 1. innovaatiopäivä oli menestys

Hundeggerin 1. innovaatiopäivä käynnistyi menestyksekkäästi 1. maaliskuuta 2011 Hawangenissa.
Noin 50 kutsun saanutta nimekkäiden valmistalovalmistajien edustajaa osallistui tähän kohderyhmäkohtaiseen tilaisuuteen, jossa esiteltiin puurakentamisen trendejä sekä rakentamiseen soveltuvia tuotteita ja palveluita.

Teemapäivän ohjelma vakuutti mielenkiintoisella luennolla, jossa prof. Ulrich Grimminger (AMK Rosenheim) puhui aiheesta "Innovaatiopotentiaali modernissa runkorakentamisessa", sekä uuden automaattisen SPM-2 levyntyöstölaitteen live-esityksellä. SPM-2:een oli integroitu raakalevyjen syöttö sekä valmiiden levyjen laadunmukainen lajittelu.

Toisin kuin aiemmissa tämän tyypin koneissa, voidaan tällä Hundeggerin uudella laitteella leikata kaikkia puurakentamisen levymateriaaleja edullisesti ja automaattisesti, sekä lisäksi suorittaa kaikki muutkin tarvittavat työstöt. Kokemuksia vaihdettaessa Hundeggerin puistoravintolassa osallistujat vakuuttuivat tilaisuuden oikeasta konseptista.

Tulevaisuudessa Hundeggerin innovaatiopäiviä on suunniteltu pidettäväksi neljä kertaa vuodessa. Näissä tilaisuuksissa tullaan esittelemään valittuun teemaan liittyviä puurakentamisen uutuuksia, koneita ja järjestelmiä, sekä kuullaan nimekkäiden tieteen, käsityöalan ja teollisuuden henkilöiden esitelmiä.

Seuraava Hundeggerin innovaatiopäivän ajankohta julkaistaan ajoissa osoitteessa www.hundegger.de

 

Fahrenschon Hundeggerin vahvistukseksi

 

3.1.2011 - Walter Fahrenschon Hans Hundegger Maschinenbau GmbH:n uusi toimitusjohtaja Hawangenissa.

 

Hundegger starttasi uuteen vuoteen henkilöstöilmoituksella: Walter Fahrenschon toimii myynnistä, markkinoinnista ja huollosta vastaavana toimitusjohtajana 1.11.2010 lähtien. 49-vuotias diplomi-insinööri ja ekonomi tuo taloon yli 20 vuoden kokemuksensa puuntyöstökoneiden rakennusalalta. Aiemmin hän on työskennellyt mm. yli 10 vuotta Dimterin toimitusjohtajana (optimoivien katkaisusahojen ja liimapuristinten maailmanmarkkinajohtaja Illertissenistä). Viimeksi Fahrenschon on työskennellyt Tauberbischofsheimilaisen Weinig AG:n johdossa (6/2010 saakka).

 

"Olemme iloisia, että olemme Walter Fahrerschonin myötä onnistuneet saamaan yritykseemme alalla kokeneen ja erittäin pätevän johtajan. Täydennetyn johtohenkilökunnan avulla suuntaamme vahvistuneina ja luottavaisin mielin tulevaisuuteen ja tuemme asiakkaitamme edelleen tarmokkaasti innovatiivisilla ja arvostetuilla tuotteillamme ja palveluillamme" , toteaa yritystä johtava yhtiömies Hans Hundegger.

 

 
 

Ihmisiä, joilla on uusi idea, pidetään niin kauan hulluina, kunnes asia on lyönyt itsensä läpi.
Mark Twain

 

Puurakentamisen innovaatioita